Sixt Autovuokraamo Hurghadan lentoasemalla palvelee sinua suoraan lentoaseman edessä joustavin aukioloajoin. Toimipisteemme tarjoaa käyttöösi erilaisia lisäpalveluita sekä -vakuuksia ja tietysti myös kattavan valikoiman erilaisia vuokra-autoja. Toimipisteemme vuokra-autokalusto pitää sisällään niin kaupunkiajossa käytännöllisiä ja taloudellisia henkiköautoja sekä farmareita ja lisäksi myös kattauksen erilaisia maastureita, jotka voivat tulla alueella tarpeeseen. Kun etsit meiltä mieleistäsi autoa, muistathan, että takaamme ajoneuvoista aina tiettyyn luokkaan kuuluvan kulkuneuvon, emme tiettyä merkkiä tai mallia.
Autonvuokraus Hurghadan lentoaseman (HRG) toimipisteestämme, joka on ainoa kyseiseen kaupunkiin sijoittunut toimipisteemme, on mahdollista monin eri tavoin. Asiointisi helpottamiseksi suosittelemme kuitenkin, että teet varauksen jo ennakkoon esimerkiksi verkossa tai soittamalla meille. Mikäli olet tehnyt varauksen jo valmiiksi, voit noutaa varaamasi ajoneuvon toimipisteestämme myös aukioloaikojen ulkopuolella, jolloin autonvuokraus Hurghadan lentoasemalta sujuu kaikkein joustavimmin. Myös ajoneuvon palautus on mahdollista aukioloaikojemme ulkopuolella. Matkaa lentoasemalta kaupungin keskustaan on viitisen kilometriä, jonka taittaa kätevästi vuokra-autolla vain muutamassa minuutissa.
Egyptin itäosassa Punaisenmeren rannalla sijaitseva Hurghada on erittäin suosittu matkailukohde, joka tunnetaan erityisesti monipuolisista sukellusmahdollisuuksistaan. Kaupungissa onkin mahdollista päästä tutkimaan upeita koralliriuttoja tai vain loikoilla ihanalla, kilometrien mittaisella rannalla turkoosin veden äärellä. Kaupungissa sijaitsee myös suosittu vesipuistoalue Sinbad Aqua Park, missä vierailua etenkin lapsien kanssa matkustavien kannattaa harkita. Kaupunki on jakautunut eteläiseen moderniin Sekkalaan sekä pohjoiseen El Daharin vanhaan kaupunkiin, missä sijaitsevat basaarit ovatkin ehdoton vierailukohde kaupungissa oleillessa. Basaareista löydät helposti kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä, kuten ihania mausteita, kauniita koriste-esineitä, kirjailtuja vaatteita ja taidetta sekä käsitöitä. Vuokra-auton avulla voit helposti suunnata nauttimaan hyvästä ruuasta upean maiseman tarjoavaan Abu Tig Marinan vierasvenesatamaan tai vaikka ottaa retkikohteeksesi historiallisen ja kiehtovan Luxorin, jonne retken Hurghadasta tekee ajamalla helposti. Vuokra-autolla tavoitettavan matkan päässä kaupungin keskustasta sijaitsee myös eräs kaupungin ihastuttavimmista sukelluspaikoista, missä pääsee nauttimaan myös hieman rauhallisemmasta tunnelmasta. Jos sukellus ja rentoutuminen kiinnostaa, voikin suunnaksi hyvin valita Sharm El Nagan kaupungin eteläosassa.
Mitä asiakkaamme sanovat
*Meidän Customer Excitement Score perustuu kyselyyn, joka on lähetetty kaikille asiakkaille, jotka ovat varanneet paikassa Hurghada Lentoasema. Pisteet ovat kaikkien asiakasvastausten keskiarvo.